Maanantaina sentään tuli tallusteltua Bonnefoyssa ja ihmeteltyä kauniita rakennuksia. Mikä ilo ja onni että nämäkin tiilirakennukset varmaankin jyrätään tässä muutaman vuoden päästä kerrostalojen tieltä niin ei sitten ole enää mitään turhaa poltetta palata.
Oli jotenkin tyystin veto pois vielä illallakin, mm. makoilin keittiön lattialla sen aikaa että suoraan pakasteesta ottamani katkarapupasta otti lämpöä pannulla... Olo kuitenkin parani kun söi kolmen ihmisen edestä, ja sitten viipotinkin jo hyvää kyytiä kohti Garonnen rantoja seuraamaan kansallispäivän ilotulituksia! Ne olivat iloisesti puoli tuntia myöhässä, joten ehdin ajoissa paikalle, kuten tuhannet muutkin vähän viime tinkaan jättäneet.
Joen toisella puolella olisi ollut koko illan kestävä Nougaron tuotannolle pyhitetty konsertti, ja taas olisi ollut yhtenä päätähtenä inhottava vuosi vuodelta rupsahtaneemmalta ja läskimmältä näyttävä idols-tuomari, jolla siis lienee jotain aiempiakin musiikillisia ansioita, mutta luojan tähden, pitäisi nyt esiintyvän artistin jonkinlainen huoli itsestänsä pitää.
Asiaan, joenpenkereille oli kerääntynyt 200 000 ihmistä. Hauska kun osa sanoi jättäneensä ilotulitukset jo vuosikausia väliin kun on pelännyt kaduille ahtautuneita ihmisjoukkoja, ku hirveen paljon parempi tilanne varmaan onkin jos rakennuksen seinään liiskaantumisen sijasta esim. työnnetään sinne jokeen.......... Joka tapauksessa kohtalaisen rauhallisesti sujui ihmisiltä odotus ja poistuminenkin, kun vaan oli tarpeeksi pitkälle matkalle levittäydytty. Silta, toinen silta, niitä penkereitä, puistoja, teitä. Tulitusta tahditti musiikki, joka ei kyllä Esquirolin puoleiselle rannalle kuulunut, paitsi loppuhuipennuksen aikana kun Nougaron Ô Toulouse kaikui kaiuttimista, enkä havaintojeni mukaan ollut ainoa jolla meni savua silmiin. Kuvat La Depechen nettiversiosta.
Ranskalaisten maku on sellainen hillittyn rauhallinen, liioitteluun taipumaton chic
Yhdessä vaiheessa koko taivas oli täynnä tätä kultaglitteriä. Voi miten se olikin kertakaikkisen kaunista!!
Poistuessa takanani oli hullu mummo joka kulki minussa ihan kiinni kunnes vittuunnuin ja sanoin kohteliaasti että on tyystin hyödytöntä puskea, hyvä rouva. Vänisi jotain siitä miten vain seuraa ihmisvirtaa, mutta jännä kyllä miten kaikki muut osasivat jättää sen 5-10cm välimatkaa seuraavaan. Esquirolille ehdin niin että ihmislaumat olivat juuri ehtineet hälvetä, ja sain pyöräpysäkin (20 paikkaa) toiseksiviimeisen pyörän *__* jolla kelpasi sitten syklailla kohti kotipysäkkiä, joka sekään ei ollut täynnä.
Tänään (tiistai) oli tanssin tyttöjen perinteinen vuodenlopetuspizzailta. Jotenkin hassu ajatus ettei näitäkään ihmisiä enää koskaan näe (paitsi facebookissa). Että onko tässä nyt valinnut tyystin hullusti. Miten voikin muodostua jotenkin niin rakkaiksi ja tärkeiksi kasvot joita ei oikeastaan edes sen kummemmin tunne kuin harrastuksen kautta. Ja hassua miten tänä vuonna ymmärsi käytännössä kaiken pöydässä puhutun, kun viime vuonna ei oikeastaan mitään. Hyvä tietysti tämänsuuntainen kehityskulku :'-) Kävelin metrolta kotiin keskiviikon ryhmässä olevan tytön kanssa, asuu kai sekin tässä jossain lähellä, oltiin jotenkin samalla aaltopituudellakin, mutta mitäpä siitä kun kohta jo lähtee kotiin.
Ostin spektaakkelin dvd:nkin joka oli tuuripelillä jäänyt yli ibtissemin kassiin pyörimään, todella typerää etten ollut asiasta lähettänyt varaussähköpostia KOSKA KIRJOITETUISTA KIELIOPPIVIRHEISTÄ JÄÄ TODISTE, PUHUTUISTA EI, koitin jotenkin seivailla sanomalla että kun en koskaan lue sähköposteja, johon ibtissem sitten totesikin että "et koskaan lue sähköposteja mutta olet aina facebookissa", voihan sen niinkin nähdä.... Mutta jotenkin seinähullua, kun selvää on että jossain vaiheessa asia nyt kuitenkin olisi pitänyt kuitenkin ilmaista tai ilman olisi jäänyt, kun moisen muiston itselleen kuitenkin halusi haalia, ja kun ihmiset nyt kuitenkin tietää etten natiivi ole.... Mutta pääasia että asia järjestyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti