keskiviikko 15. tammikuuta 2014

uv

Välipäivinä reipastuin viimein käymään Lyonin Biennale'ssa, joka oli syksyltä asti tammikuun ekoihin päiviin asti käynnissä ollut kansainvälinen nykytaiteen tapahtuma ympäri Lyonia; kaksi isompaa museota ja kolme pienempää paikkaa. Aloitin isommista koska pienempiä paikkoja eivät suositelleet edes Tr00 Taiteen Ystävät ja aika alkoi muutenkin käymään vähiin! Lippu olisi maksanut 13 e, ja sillä olisi päässyt jokaiseen museoon kerran, mutta opiskelijoille homma oli luojan kiitos ilmainen, koska jopa vannoutuneena taiteen kannattajana heräsi taas epäilyksiä taiteilijoiden taiteellisesta lahjakkuudesta. Muutama työ herätti ajatuksia mutta loput oli melkolailla läpikulkukamaa.


MAC (Musée d'art contemporain):

Suihkuava muste on selvästi yksi nykytaiteilijoiden lempparijutuista, mikä saa ihmettelemään miksei luovuutta puserreta kirjalliseen muotoon.

Noin 6x30m kokoinen huone, johon oli aseteltu yhteensä 6 tyynyä, joilla oli nukkunut vain a) lääkäreitä b) lapsia ja c) joku kolmas Merkittävä Ihmisryhmä. Juuuuuhh..... 


Australialaissyntyinen norjalainen oli kokenut marimekon kevätjuhlan hardcoreksi kamaksi. Seuraavat kaksi kuvaa hänen "huoneestansa" myöskin.


Huoneen lattia oli täynnänsä vaatteita ja televisioruutua tuijotti kolme mallinukkea, sekä tässä kuvassa myös hyväryhtinen mieshenkilö :-------D Video oli about sairainta nukkeanimaatiota ikinä.






Biennale jatkui toisella puolen kylää, Perrachen/Confluencen tienoilla, jossa on hauskan kummallisia rakennuksia:




La Sucrière oli jakautunut kolmeen kerrokseen, osa töistä oli hienoja, osa oli taas juuuh-ainesta. 

Vihreäsävyinen huone jossa oli patsaita, ja jonka ulkoseinässä oli noin pissauskorkeudelta suihkuava, ruohomatolla katettuun lattiapintaan laskeutuva vesisuihku. Aiivan. Ps olen kuvassa!1




Sängyn alta löytyi hirviö. Tämäkin voisi olla nykytaidetta.



Uudenvuodenaaton ruoka on Ranskassa hieman fiinimpää kuin Suomessa, perunasalaatin ja höyrytettyjen nakkien sijasta pöydästä löytyi mm. ankanmaksaa. Joka on siis samaa tavaraa kuin hanhenmaksa, mutta eri elukasta. Nomnom.

Tarjolla oli myös muutamaa lajia juustoa <3_____<3 Kypsytettyä brebistä, ts. lampaanmaitojuustoa, persilja-sinihomejuustoa, saint thibaudia joka on vain epätasaisemminmuodostunutta capris des dieuxta, joka on siis sisältä pehmeää, päältä rapsakkaa pehmeänmakuista (valkohome)juustoa, vuohenjuustoa ja pari muuta kypsentämätöntä ts. pehmeää lehmänmaitojuustoa.

Kala, ahventen sukua ja painoi ehkä kolme kiloa. Kypsytettiin suolavaipan alla uunissa. Huomatkaa että kysymyksessä ei ole veitsi :-------D

Kalassa oli täytteenä mm. laakerinlehtiä joita noudin tien päässä kasvavasta puusta hetkeä ennen ruuanlaittoa :--D  Ja tuoretta fenkolia, korianterinsiemeniä (luojan kiitos ei lehtiä) ja fenkolinsiemeniä. Oli varsin maukasta!
Oli myös viiniä ja keskustelua fiinisti Ranskan koululaitosjärjestelmästä sekä palvelujen katoamisesta maaseudulta, hauskaa miten Ranska menee jotenkin tässäkin 20 vuotta muuta maailmaa jäljessä. Ranskan yliopistojärjestelmä taas kuulostaa tyystin seinähullulta ainakin lääkärilinjansa puolesta; riippuu ikäänkuin koemenestyksestä mihin linjaan lopulta pääset perusopintojen jälkeen, ja jos satut saamaan, jos nyt vaikka yo-kokeisiin verrataan, L:n, pääset opiskelemaan jotain merkittävää, tyyliin aivokirurgiaa, mutta jos saat A:n, joudut hammaslääkäriksi, vaikka haaveenasi olisi aina ollut tyyliin korvalääkäriksi erikoistuminen. En voi käsittää.
Noin muuten Ranskassa noudatetaan linjausta että about kaikki halukkaat pääsevät yliopistoon sisään, mutta ekan vuoden jälkeen huonoimmin menestyneet eivät saa jatko-opiskeluoikeutta samalla linjalla, ja joutuvat odottamaan pahimmillaan muutamai vuosia ennen kuin voivat yritää uudestaan saman aineen suhteen. D:


Vuoden vaihtuessa ihmiset vaihtoivat poskisuukot ja toivottivat "Hyvää uutta vuotta, hyvää terveyttä" :---D Raketteja en nähnyt yhtäkään, eikä nillä ilmeisesti ole niin suurta asemaa Ranskassa kuin Suomessa.




Leikkasin myös pitkästä aikaa etuhiukset. Harkitsen vakavasti suoristusraudan ostamista koska etuhiukset ovat noinkin suorat ja tasaiset tasan 2 min sen jälkeen kun ne on leikannut, ja sen jälkeen eivät enää ikinä. hngh.

1 kommentti:

  1. Uutena vuotena just koulukaverini Heidi puhui vuodentakaisesta uudenvuodenvietostaan Pariisissa, ei ollut sielläkään erityisemmin raketteja kuulemma!

    VastaaPoista