sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Merkittäviä Museoita





Ale-juoksujen lisäksi juoksin tammikuun alun museoissa! Kaivoin Wikipediasta esiin listan ja aloin määrätietoisesti käydä niissä mitkä kinostivat. Ekana listalla oli kätevästi Institut Lumiere, jonne on kerätty jos jonkinlaista elokuvahistoriaan liittyvää rompetta; mm. ensimmäisten elokuvien projisointiin käytetty cinematografi! Vastoin yleistä luuloa, juna saapuu asemalle ei ollut eka yleisölle näytetty filmi. Näytillä oli myös  jonkun muun kehittämä elokuvienkatseluväline jolla pystyy katsomaan elokuvaa van yksi ihminen kerrallaan, ja uuden filminauhan ostamisen sijasta pitää aina ostaa uusi laitteisto :-----Dd todella näppärää, ei paljoa ole ennen kotikirjastoja koottu.  Lisäksi oli "lampunvarjostimia", joita pyörittämällä näki aukkojen kautta varjostimen sisällä olevia kuvia, jotka näyttivät liikkuvan. Oli myös selitettynä erilaisten elokuvaprojektroreiden toimintamenetelmiä, replikoita sai itsekin käydä pyörittämässä. Näytillä oli myös inspiraationa laitteiden toimintamekanismeille olleita revolvereita ja ompelukonetta..... miten vain. 



Myös ne ekat filmit olivat nähtävissä niin isommilta kuin pienemmiltäkin skriineiltä, lisäksi oli useita 3d-valokuvia joita piti niitäkin katsoa erilaisten lasien lävitse mutta jok.tap! Eräässä huoneista pyöri dokumentti veljeksiin liittyen, yksi huone oli pyhitetty veljesten + näiden suvun ei-elokuva-aiheisille keksinnöille. Myös värikuvien kehittämiseen käytettyjä värjättyjä perunajauhoja oli säästetty näytille. Riittävästi muttei liikaa, sanoisin.
Maailman ensimmäisiä elokuvia oleva "La Sortie des usines Lumière à Lyon"  kuvattu ihan museon liepeillä. 



Toisena listalla oli Musee Testut-Latarjet, joka on yksi Ranskan merkittävimmistä anatomian museoista. Museo on perustettu 1800-luvun puolivälissä, alunperin "näytteitä" oli 1500! Näytillä on hieman vähemmän, mutta kunnioitettava määrä silti! Olivat jaoiteltuina luihin/luurankoihin (riisitautisiakin!), sikiöihin ja "lääketieteellisiin hirviöihin" elikkäs epämuodostuneihin vauvoihin (kyklooppeja, merenneitoja, tai muuten vain muodottomia vartaloita), tavan anatomiaan (siivuja reisistä, käsiä, aivoviipaleita), tietoa 1800-luvun kirurgian ja lääketieteen kehityksestä yksittäisten henkilöhistorioiden kautta, sekä rikollisuuden antropologiaan keskittyvä osio (teloitettujen kuolinilmeitä, aivokoppaan tehtyjä kipsivaloksia jne.). Toisessa kerroksessa oli ihmiskunnan historiasta artikkeleita ja luunkappaleita lasivitriinissä, egyptiläisiä muumioita(!! oli myös kissamuumio, lisäksi selvisi että muumio painaa noin 12 kiloa) ja kutistettuja päitä. Elikkäs kuvia:







Hämmentäviä olivat. Eniten ihmetytti se miten tollaiset voi ylipäätään säilyä ikuisuuksia, osasta kipoista oli kuitenkin nesteen pinta jo niin laskenut että solut oli jo ilman kanssa tekemisissä eikä mitään mätänemisen merkkejä ollut näkyvillä. Luulisi että nestekin aikaa myöden haihtuisi soluistakin, tai että MITÄ ON TÄMÄ MAGIA. Ylärivin sikiönkehitystä kuvaava sarja on kipsiä tms. eli eivät aitoja, näin luki lapussa, muiden alla ei lukenut, elikkäs ne ovat aitoja. Muutenkin tosi jänniä kun kuitenkin melkeen elävän näköisiä, mitä nyt eivät vain liikkuneet, ja silti jo hyvän aikaa kuolleita. Huhhuh. Mahtaa olla halloweenin aikaan suosittu kohde.

Rikollisten osiosta...

Aivosiipaleita näyteastioissaan, osa oli jo vähän irronnut esittelylasista mutta EI SE MITÄÄN. En tiedä missä määrin hauraita ovat, ei niihin ilmeisesti paljoa auta koskea. Oikealla oleva oli vuotanutkin, niin että esittelylapun teksti oli lähestulkoon lukukelvotonta. Hyrr. (Etummaisesta siivusta tuli mieelen kirjastojakso.)

Moikka!!

Moi!

Erilaisia kalloja

Kissamuumio

Museo ei ollut valtava, mutta siellä oli paljon hurjaa nähtävää! Opiskelijoille sisäänpääsy maksoi 1,50e, eikä museossa voi varsinaisesti väittää vilskeen käyneen! Puolentoista tunnin aikana paikalla kävi meidän lisäksi ehkä viisi ihmistä, joista yksi jäi piirtämään luurankoja mallista vihkoonsa...... Museonvartija taas lajitteli chillisti kasvinäytteitä kansioihin. Harmaina syyspäivinä varmasti mukava työpaikka.

12-kiloinen muumio. Oli myös Ramsesien ja näiden kaudelta arkussaan makaava muumio, mutta siitä oli lähestulkoon mahdotonta ottaa kuvaa. Lisäksi pelkäsin muumion kirousta, jota tosin pelkäsin vielä vahvemmin Toulousen muumiomuseossa D:::::

Näytteillä oli myös mammutin luita sekä KIVETTYNYTTÄ KAKKAA!!!!!!! ilmankos on ilmekin niin muikea. 

Chunyi sen sijaan oli tyystin kauhuissaan, kiva kahlata läpi Eurooppalaista Kulttuuria muista kulttuuripiireistä tulevien kanssa... Itse olin lähinnä yllättynyt miten siistejä ja kummallisia juttuja sitä onkaan näytille säilötty ja että niitä on tänäkin päivänä mahdollista käydä museossa pällistelemässä, mutta demi-keskustelun perusteella tämä ei välttämättä ole mitenkään kulttuurisidonnainen juttu.

Illan lopuksi käytiin syömässä hiivatin tulisia nuudeleita yliopistokämpillä, lisäksi keskustelimme japanilaisen oppilaan kanssa intellektuellisti Pohjois-Korean ydinasekokeilujen vaikutuksista kiinalaislasten koulunkäyntiin, siideriä juoden sekä paahdettuja valkosipulin kynsiä ja meetvurstia syöden.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti