Jostain syystä about koko joulukuun ulkona näytti tältä:
Pahat kielet väittivät ilmiön enteilevän lunta, mutta eipä sitä onneksi liiemmin näkynyt.
Joululoman pysyttelin kotona Buntyn kanssa, perhe lähti sohjoiseen pohjoiseen sukulaistensa tykö, niin kuin ehkä aiempaan postaukseen mainitsin. Picardien murre on tyystin käsittämätöntä ja ei muutenkaan houkutellut ajatus viidestä päivästä koko ajan ihmisten seurassa, joten jäin kotiin syömään riisipuuroa ja katsomaan Doctor Whota ja haistelemaan Lyonin jouluilmapiiriä.
Picasan kuvanparannusohjelma ei tällä kertaa valehtele paljoa. Tuli mieleen hieman muumien joulu kun kuusenkoristeiksi oli valittu lampunvarjostimia.
Bellecourin maailmanpyörä. Se on kohtalaisen iso.
Löysin joulupöytääni aiemminmainitsemani Jésuksen lisäksi myös esteettistä kirsikkaolutta..
En ymmärrä miksei kaikkien olutpullojen etiketit ole tällaisia.
Lisäksi söin joulutorttuja ja varmastikin lähemmäs kilon herneitä. Sekä jääkaappiin unohtunutta kahden avokadon kotivalmisteistaguacamolea ja tortillasipsejä. Ja lehtitaikinan sisälle leivottua ankkapateeta, joka näytti siis kutakuinkin tältä:
Maltilliset jouluvalomme jotka johdattivat joulun rauhaan
Aattona kävin kylän kirkossa joka oli tupaten täynnä, palatessani ehdin soitella kotiin, jonka jälkeen sähköt katosivat iloisesti seuraavaan aamuun asti. Onneksi ranskalaiset eivät kai kummemmin harrasta yön yli valmistettavia jouluruokia. Pimeästä talosta on erityisen hauska katsella naapurien vilkkuvia jouluvaoja.
Kävin iltakävelynomaisesti tarkastamassa tilannetta, kaikilla muilla sähköt näkyivät pysyneen. Tielle kaatunutta kuusta ihmettelemään tullut toinen ihminen, liikkui muuten shortseissa, sanoi että "kylläpäs on sähköt, katso vaikka!" ja viittasi katuvaloihin.... Kotona availin lahjoja ja lueskelin aikani taskulampun valossa. Aamulla hieman ennen puolta päivää sähköt palasivat ja uskalsin taas avata jääkaapin.Oikeasti löin jääkaapin lihaosioon kyllä jo illalla pakasteita koska hngh ravintoni.
25. päivä kävin Fourvieren joulukirkossa, monisteille oli painettu mitä lauluja messun aikana lauletaan mutta niistä noin yksi laulettiin oikeasti ja muut oli jotain ihan outoja. Ihmiset kääntelivät lappujaan ja jos sattuivat löytämään niin näyttivät vieruskaverilleenkin missä ollaan menossa. :-------D
Kävin ehtoollisella, pappi spottasi etten ole katolinen enkä saanut leipää, mutta sainpa siunauksen sentään. Hauskaa tässä on se että kiinalaistoverini kyllä sai leivän, eli mitä ihmettä nyt taas.
Luulin että teksti olisi vain fete des lumieresille, mutta vallanpa oli joulunakin ajankohtainen.
Jeesus ilmestyi vesilammikkoon!1
Käveltiin alas mäeltä, tienvarressa oli vanha Volvo :------0<3
Host-perhe antoi joululahjaksi raha-avustusta seuraavaa Indochinen keikkalippua varten :-----)<3
Joululomalla ihmettelin myös syvästi Buntyn nukkuma-asentoja:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti