tiistai 29. huhtikuuta 2014

Loma. Kummallista kun omassa huoneessa haisee siivousaineilta (!!!! MINÄ SIIVOSIN; heitin pois keoittain vanhoja lehtiä ja muutakin ryönää, järjestin kaappini tyystin uusiksi ja ripustin vihreän afrikkalaisverhoni jotta valo pääsee huoneeseen), ulkona haisee jonkinlainen hitsauskaasu kun ilma ei liiku ja kotona haisee pariisilaismummolta koska lasten mummu on loman lastenhoitoapuna. Kysymyksessä on siis kevätloma, helmi-maaliskuussa olleen hiihtoloman ja juuri olleen 4 päivän pääsiäisloman jatkeeksi. Joiden lisäksi koko toukokuu on täynnänsä kansallisia arkipyhiä jolloin mikään ei ole auki ja kaikki ovat lomalla ja lomilla ja siltailevat eli ottavat perjantain tai maanantainkin vapaiksi jos torstai tai tiistai on virallisestikin vapaata.

Lomaa oli epävirallisesti myös vatsatanssista, mutta yhdellä tytöistä oli salin avaimet, ja tanssimme sitten kolmistaan ilman opettajaa :---D ei mene salivuokrarahaa hukkaan!11 Kävin päivällä samaisella salilla kyselemässä kk-kortti hintoja, vatsatanssi kun ei liity saliin itseensä mitenkään, kunhan on sen tiloissa. Vastaanoton mies oli todella ystävällinen (no kai nyt kun mahdollisesti uusi maksava asiakas kyseessä), juksutti että normaalisti hinta on korkeampi, mutta nyt on menossa tällainen ERIKOISTARJOUS jonka voimme sinulle tarjota, näytti salin ihanat tilat jotka ennalta vähän tunsinkin - koko muskulaatiosali on vihreä; tukipylväät ovat neonvihreää, lattia on paikoitellen tekonurmea, ja heillä on siellä sauna finlandais puuseinin ja puulautein. Ryhmäliikuntatunnit olisivat itselleni sopiviin aikoihin, olisi taas enemmän Oikean Ranskan ympäröimänä, ja jos tuolla olisi enemmän kuin 3kk, niin nuo nyt maksettavat kuukaudet saisi "hyväksiluettua" uuteen hintatasoon siirryttäessä, kun näin lyhyellä pätkällä hinta on heti about +35% kauemmin hikoilevien kuukausimaksuun verrattuna.

Lisäksi sli on pyöräilymatkan päässä. Tänäänkään ei tarvinnut näyttää matkan aikana kuin kerran keskisormea idioottikuskeille. Siitä tulikin mieleeni, heilautin viime viikolla puistosta palatessa keskisormea  SUOJATIELLE parkkeeraanneelle puolalaiselle idioottikuskille. Minun ja A.n mukana ollut naapurin nelivuotias ilmeisesti näki tämän vienon naisellisen tervehdyseleeni, ja seuraavan kerran kun tuli meitä kadulla vastaan niin tervehti iloisesti molempia keskisormiaan ilmassa heiluttaen. :-------------D hupsista. Nykyisin A.kin osaa aina jupista jos joku on parkkeerannut ihan miten sattuu, lasten suusta kuulee opitun totuuden.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Jo on aikoihin eletty, en ole kirjoittanut mitään ikuisuuksiin. Enpä ole mitään sen kummempia sikäli tehnytkään; vähän koulua, paljon puistoa, muutamat kahvittelut kuplateen parissa, muutama Sivistynyt Elokuva ja joitakin iltakonsertteja. Vatsatanssia. Tilattiin puvut kesäkuun puolen välin spektaakkelia varten, vähän jo meinaa pelko hiipiä sieluun sillä siihen on enää kaksi kuukautta D--::: miinus lomaviikkojen menetetyt kerrat, joka meinaa sitä että noin 6-7 kertaa on harjoituksia ennen kuin lavalle pitäisi astella. Onneksi koreografiat menevät tänä vuonna ainakin itselläni paremmin kuin viime vuonna.... Tai jotenkin asioista on selkeä kuva, mutta vielähän tansseja ehditään muuttaa sataan kertaan ennen kuin mikään on valmista HNNGHGH.

Kohtuulliset metronodotusajat

Capitolen aukiolla ollut flashmob, jonka viimeiseen kierrokseen liittyi paikallinen Robin

Vatsatanssivyövermeitä

J. oli yhden päivän kipeänä kotona, heti vaihdoin suomalainen/espanjalainen kotiäiti-linjalle enkä vaihtanut koko päivänä lenkkareita saati mukavia housuja saati kolitsia yltäni. Hauskasti unohdimme A.n kouluun iltapäivällä kaikenlisäksi, ei voi muistaa kahden lapsen tarpeita samana päviänä kun on tottunut yhteen.... onneksi koululla on joka päivä kerhoa puoli seitsemään, käytiin hakemassa noin 45 min myöhemmin kuin mitä normaalisti koulu loppuu.

Ihminen voi lähteä jauhelihakeiton parista mutta j.lihakeitto ei lähde ihmisestä.... eiku



kahdesta kuukaudesta tuli mieleen myös SNCF:n 60 päivän aikaraja, ja eilen naputtelinkin tietoni internetistä löytyvään lomakkeeseen, jonka täyttämiseen olisi fiksulta mennyt korkeintaan vartti, itse askartelin sen parissa demittämisen lomassa noin puolitoista tuntia...... Mutta aina kun juna on YLI TUNNIN myöhässä kohteestaan, on matkustajilla oikeus anoa korvauksia. Jo puolen tunnin myöhästymistä varten saisi ostettua vakuutuksen lippua varatessa, maksaa noin kaksi euroa, jolloin jo puolen tunnin myöhästymisen jälkeen voi haaveilla saavansa jonkinlaista rahallista hyvitystä. Se kannattaa aina ottaa, koska juna ei ole ottokerroilla koskaan myöhässä, mutta aina kun sitä ei ota, voi huoletta lisätä ilmoitettuun saapumisajankohtaan noin 45min. Olen matkannut sncf:llä vissiinkin 10 kertaa, joista yhdellä kertaa juna oli kokonaan peruttu 2 tunnin varoitusajalla, kahdella kertaa juna on ollut _kahden tunnin matkalla_ 1h+ myöhässä vaikka ei ole ollut edes mikään ydintalvi vaan ihan maaliskuinen eli Suomen mittakaavalla toukokuinen kevät, raideilmoitukset ilmoitetaan aina ihan viimeisellä minuutilla ja edes luotijunat eivät lähde koskaan ajallaan, esim. Marseillesta lähtiessä puoli tuntia myöhässä lähtöasemaltaan.......... Ja vitullisen kallistakin on ellei osta -25-vuotias -korttia, joka maksaa 50e vuodessa, jolla voisi potentiaalisesti olla oikeutettu halvempiin junalippuihin. Että kyllä VR aika hyvä on sentään, ja covoiturage.fr vielä paljon parempi.


Saapumisesta tuli mieleen myös Toulousen indochinen-keikka, josta en ilmeisesti oikeastikaan kirjoittanut mitään!!!!!!! Etelä on paras keikkapaikka, koska ihmiset on käytännössä kaikki kääpiöitä, Ranska kokonaan on keskimääräisesti 5-8 cm lyhyempää porukkaa kuin suomalaiset, mutta etenkin Toulousessa ~kukaan ei ole pidempi kuin minä, vatsatanssissakin olen pisin vaikka olen häthätää 168cm. ASIAAN. Lähdin kotoa iloisesti shortseissa ja sukkahousuissa koska demittäjiä asia tuntuu ärsyttävän :--d enkä palellut ratikkapysäkilläkään kuten ihmiset talvipompissaan näyttivät hytisevän.

Keikkapaikalla meinasi jeesustaa kun oli niiin kaukana, mutta lopulta oli ihan mukavaa kun oli paljon tilaa tanssia ja olla, enkä edes ollut kauempana kuin serpentin reuna. Kuten aina. Ja kuten aina sanon, about lämppärin kohdalla on hyvin suositeltavaa ottaa särkylääke ja hörpätä omasta vesipullosta johon on salakuljettanut ylimääräisen korkin taskussa (korkit kerätään ovilla pois, järjettömistä ja tuntemattomista syistä, kun voihan sitä kengälläkin artistia heittää jos siltä tuntuu). Oli taas jotenkin ihan hullu tunnelma, ja tanssinkin sitten kepeästi kolme tuntia putkeen, taatusti luulivat vieressäolleet huumeita minun nauttineen.  Ihmisiä oli verrattain vähän, keikka oli bct:ltä about ainoa jota ei oltu myyty loppuun, ja osa zenithin istumakatsomoa oli suljettu verhoin ettei permanto jäisi puolityhjäksi.... on ranskalaisilla kaiken sortin hassutuksia, kuka hullu haluaa istua jos tanssiakin voi.

Settilistasta puuttui Crash me, onneksi se tuli Dijonissa, Atomic sky oli saanut vieläkin uusia lisävärejä, ja 3nps:n aikana Nicola lähti taas istumakatsomoon, josta vieruskaverini kuiskuttivatkin ennen keikan alkua, kamala spoilaus niille jotka asiasta eivät vielä tienneet D::: Olin taas mukavasti oikealla puolella, ja koska en ollut erityisen lähellä lavaa muutenkaa, siirryin noin 3-5 m kauemmas ja sain taas kosketettua Nicola Sirkisin käsivartta :----3<3   Uskomatonta. Host-vanhemmatkin heti ymmärsivät heti tilanteen tärkeyden, kerroin asiasta ensin host-isälle, joka kertoi host-äidille tämän palatessa kotiin että "IINA KOSKI NICOLAN KÄTTÄ!!!!1" johon host-äiti että "nyt et voi enää koskaan pestä käsiä!"

Keikan jälkeen ostin paidan eri paitamyyjältä :----<< olisin halunnut siltä samalta kuin aina, mutta hän opasti minut ranskaksi kollegansa pariin. Paidan painatuksessa on railo, koska jokin langanpätkä on eksynyt siihen painatushetkellä, tämän tosin huomasin vasta kotona, joka semisti jeesustaa koska kuitenkin huomattavan kallis paita, mutta ainakin se on sitten UNIIKKIHH!!11

Mutta sikäli oli kaikin puolin ihana loppu henkilökohtaiselle BCT:lleni, Toulousesta se alkoi noin niinkuin periaatteessa ja Toulouseen se loppui. 8.3.2013-25.3.2014,  10 keikkaa. Voi sitä ihminen olla hullu, nuori, vapaa ja onnellinen t. pelle miljoona.

Trololoo

Viimeinen yhteishalaus nicolalta ;;;_____________;;;

Viimeinen ratikka pääsi ikäänkuin lähtemään 2 minuuttia ennen kuin olin pysäkillä, joten kävelin reippaana tyttönä Arenes'lle josko metroja olisi vielä kulkenut, ja mikä iloinen valo minua tervehtikään! Lainasin pyörän ja poljin 50 minsaa kotiin, oli jotenkin tyystin uskomatonta jossei mahdotonta että Indochinen keikalta voi PYÖRÄILLÄ kotiin. Niinku. Indochinen. Pyöräillä. Kotiin. 

Jolimont 31500, alku ja loppu. Kuljin Jolimontin kautta joka kerta keväällä Toulouseen keikkamatkoilta palatessani, yksi yhteiskyyti toi ihan tuohon rinteeseen, ja eka yhteiskyyti Albiin lähti myös 31500:sta, Casinon vierestä. Haikeata ja vaikeata mutta miten ihanaa.

Seuraavaan indochinejen keikkaan olisi 60 päivää, olen ikäänkuin uskotellut itselleni että tämä oli tässä ja nyt saa riittää, mutta oikeasti vähän kuumottaisi lähteä kokemaan 80 000 ihmisen stadionkeikka Pariisiin kesäkuun lopulla. Suomessa kun on mahdollisuus maksimissaan häthätää 8 000 ihmisen keikkoihin, mitkä on täällä normi-Zenithin yleisömäärä. Toisaalta nekin rahat voisi säästää festarointiin, niilläkin kun usein on aika runsahasti ihmisiä ja kinostaisi nähdä esim. Shaka Ponk ja Stromae livenä. D:: 




keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tiistaina oli kansainvälisen romanien juhlapäivän lisäksi ilmeisesti hakkaa naisesi autossa -teemapäivä.Ensin iltapäivällä neljän maissa venasin tienylitystä Jolimontilta laskeutuessani, niin mieskuski läimäytti vaimoaan/naistansa niin että pää vain heilahti, ja hyvin pian tämän jälkeen ovi aukesi yhä liikkuvasta autosta ja kun auto pysähtyi risteykseen odottamaan jonoon niin nainen pakeni juosten ja huutaen...
ja kun palasin metrolta vatsatanssin jälkeen puoli yhdentoista maissa illalla niin eiköhän taas ollut kiihkeä sanailu käynnissä Jolimontin liikenneympyrässä, nainen huusi kuin syötävä ja avasi jo ovenkin, mutta jäi kuitenkin kyytiin ja sulki oven. Jatkoi kyllä huutamista.

Vatsatanssikerta oli rutkasti parempi kuin viimeviikkoinen, oli paljon selän ja niskan jumeja avaavia liikesarjoja. Jotenkin sitä ei koskaan oikeein huomakaan miten jumissa on, ennen kuin jumit aukeavat! Pätee varmaan autoväkivaltaankin.

.Viikonlopun ajaksi perhe lähti matkoille, tätähän host-perheet eivät usein tee, ja sain kutsua ihmisiä meille nukkumaan. Kielikurssin tytöt olivat jo varanneet sänkynsä retkeilymajasta, joten kutsuin meille taiwanilaisen sohvasurffaajan, joka itseasiassa on samassa kielikoulussa mutta aamun ryhmässä :D Kävimme karnevaaleilla, kulkue kiersi eri suuntaan kuin viime vuonna ja korvat olivat haljeta kun kaikki vaunut möykkäsivät garonnen rantojen sijasta Jean Jauresin pitkillä, korkein rakennuksin reunustetuilla kaduilla. 







Tänä vuonna näin syntipukin poltonkin, eipä kaiherra enää mikään kun siitäkin on päästy eroon! Kaikki eivät ilmeisesti olleet tätä ehtoollistoimitukseen verrattavissa olevaa euforiaa kokeneet,, sillä host-äiti kertoi että taas oli sairaalan kirjoihin päätynyt useampia puukotettuja sekä ampumistapaus karnvaaliyöltä. Itse aloin käyttää demittäjän ja näiden ihmisten innoittamana hammaslankaa useammin, ettei noin jäisi mitään hampaankoloon, .






Koirakin oli karnevaalitunnelmissa


Silpusta innoissaan olleita lapsia

Yhden vaunun edellä kulki steampunk-henkinen DALEK!!!! mutta siitä ei ole todistetta välittävää kuvaa olemassa, ainakaan minun hypysissäni.




Olen muutenkin VELJENI TAVOIN HEHHEH kunnostautunut CS:n suhteen, ja launtai-iltapäiväksi yhytin tapahtumasivulta tiedon Napoleonin  Toulousen taiston 200-vuotispäivästä. Hulinoiden piti alkaa joskus kolmen maissa, itse saavuin puoli neljältä enkä usko menettäneeni kovinkaan montaa laukausta alusta. Kätevää, perin kätevää että koko kaupunki elää samanlaisella aikakäsityksellä kuin minä, tai ainkin ymmärtää aina ilmoittaa alkamisajankohdaksi puoli tuntia aikaisemman ajan.

Tykistömiehiä


Varustellut teltat ja kaikki


Kirves olalle ja matkaan. "Sotilaita" oli vähän joka puolelta Eurooppaa.  

Alunperin sotilaita oli 10.4.1814  40 000 Napoleonin miestä 60 000:tta brittiä/skottilaista, espanjalaista ja portugalilaista vastaan. Nyt paikalla oli noin tuhannesosa, joka oli mielestäni jo hyvin paljon sekin! Lauantain joenvarressa ottelun jälkeen sunnuntaiaamu oli pyhitetty patsastellle Toulousen merkittävimmällä aukiolla sekä paraadille kaupungin halki.

Puvut olivat upeita päähineitä myöden




Metrollekulkureitin varrelle osui auringosta nauttiva vanha sesse joka kerjäsi rapsutuksia ohikulkijoilta pää korvia myöden ulkona aidanraosta. Pakkohan sitä oli rapsuttaa. :3 



Lounastarpeikseni noudin pään kokoisen möhkäleen pinaatteja hintaan 1e, Saint-Cyprienin vieressä olevalta torilta/kauppahallilta. Hallissa on lihat/kalat, ja ulkoreunoja kiertää kasvisten ja hedelmien kauppaajien pöydät. Varmin keino saada haluamansa määrä on pyytää noin 50g vähemmän kuin oikeasti tarvitsee, koska kauppaajilla on tapana lapata vaa'alle vähän extraa vaikka näppituntuman luulisi vuosien varrella kehittyneen... Toki kysyvät että otetaanko vähän pois, mutta eipä moni jaksa lähteä hifistelemään. Omien pinaattienikin hintaa pyöristettiin 5snt alaspäin, pyydetty hinta erosi kuitissa sanotusta. HIRVEÄTÄ VERONKIERTOA TÄMÄ TÄLLAINEN. 
Valmistin pinaattien toveriksi herkkusientä ja linssejä ja oivallista salaatinkastiketta/vinaigrettea, johon tuli öljyä, viinietikkaa, sinappia, pippuria ja suolaa. 


Keskiviikon Capitolen torilta löytyi ihana mercerie josta siis saa ostettua kaikkea mahdollista ompeluhippusta paitsi kankaita. Löysin vatsatanssipukuuni ~kaiken tarvittavan, paitsi kangasta, mutta eihän niissä usein paljoa kangasta olekaan... Näen kyllä jo sieluni silmin millaista kangasta olen etsimässä kun Totoon suuntaan. Miesmyyjä mittasi kahden metrin sijasta 2,5 mutta myi 2 metrin hinnalla, toista nauhaa, jonka arvelin maksavan 1e/metri mutta joka maksoikin 1,5e/metri (olin käteisvaroin liikkeellä, qmoitus), hän mittasi kolme metriä vaikka pyysin kaksi mutta myi sen sitten kolmella eurolla.... ja koristehipusta antoi 50snt alennusta kun näki että loput 50snt olisivat 5 sentin kolikoita :'--)

Torille olivat rantautuneet myös Pariisissa suunnattomasti tykkäämäni korupöydät, jossa kaikki korut maksavat 2e, kaulakoruista rannekoruihin ja sormuksiin. Toki kaikki on vähän silleen ns. eri kulttuurin koruja mitä Euroopassa noin yleensä käytetään, mutta itse keräsin sieltä loput (purku)helmet ja "timantit" pukuuni taatusti halvempaan hintaan kuin mitä Kaupasta Ostaen olisi ollut. Oi auvoa. 



perjantai 4. huhtikuuta 2014


Tuntuu hupsulta kirjoittaa kun on ikäänkuin kotona. Lyonissa oli koko ajan matkalla, mutta Toulousessa kokee silti paradoksaalisesti koko ajan enemmän asioita vaikkei edes tee kummia asioita. On tämä mainio paikka.


Entisten kotokulmien kissuja. Ne tulee rapsuteltaviksi jos menee kyykkyyn ja kis-kissaa. Kävelin sinne heti ekana iltana, noin 1,5-2 km suuntaansa, entisessä kotona asui postilaatikon perusteella joku jonka nimi on Mango :--D 

Aika lesoa, hehehhe

Auchanilla asiointi kannattaa, valtavia etuja

Shittin' brix here, otan bussin yleensä tän kadun vierestä jos otan.

Pulloja joiden mukana tulisi yllätysmunayllätys :----D?!?! 

Paikalliset penkkarit tms., näkyi hirveän paljon pahvilaatikkoasuja. Ja noin 5% pukeutujista oli super marioita ja luigeja.



                                                                                 ----
KOOKOSPALMU. 

Puu jonka nimeä en muista ranskaksi enkä kiinaksi (paitsi että muistutti mulan:ia) enkä tiedä suomeksikaan...Mutta kaunis on jok.tap. ja kukat tuoksuivat hyvältä. Nyt niissäkin on jo lehdet.

Lenkkimaastoa, myönnettäköön että museon puutarhojen liepeiltä, tämäkin oli eteläisen alueen kasvillisuutta esittelevä pläntti puistoa. 




                                                             --------------

Capitolen kyljessä oli hämmentävä pienehkö, sympaattinen taidemuseo, jossa en jostain syystä ollut koskaan ennen hoksannut kädä, ja joka oli maaliskuun täynnänsä Jun Nguyen-Hatsushiban videoteoksia. Kuvasta ei välttämättä välity, mutta kuvan tila huone noin pari metriä korkea, normihuoneen korkuinen, mutta holvimallinen, ja sen päädyssä oli sitten videoteos heijastettuna kankaalle. 

Capitole seitsemän maissa illalla :----D<3 tungosta ja ihmisvilinää

..johtuen siitä että kaikki olivat joraamassa Cinemathequen sisäpihalla Ciné Latinon yhteydessä järjestettyjen ilmaiskonserttien parissa. Oli hassua kun kaikki tanssivat vaikka ulkona satoi, ainakin ripeksi. KOHTUUTONTA MAALISKUUSSA TANSSIA ULKONA NIIN KUIN OLISI MIKÄKIN HEINÄKUUN FESTIVAALI, SANONPA VAIN. 


loppujokerina: Törmäsin Lyonin vikoina päivinä ihananmalliseen kirjaan, Kirjekaveri, joka oli vielä suomalaista piirtotyötä!! voi juku. En tosin tunne yhtäkään lasta joka tykkäisi tuollaisesta piirtotyylistä mutta onpa kaupoissa Ranskaa myöden silti!