maanantai 3. helmikuuta 2014

La Manif pour tousin paluu



Tasa-arvoisen avioliiton vastustajat ovat näin kevään (ja lähestyvien vaalien) korvilla kaivautuneet poteroistaan, joihin moni toivoi heidän jo iäksi kadonneen. Lyonin hullutuksiin osallistui järjestäjien mukaan 40 000 ihmistä, Pariisin 500 000, mutta kuten viime keväältä muistamme, manifestilaisilla on ollut tapana arvioida kaduillemarssineiden määrä kolminkertaiseksi viranomaisarvioihin verrattuna. Vanhat merkit pitivät paikkansa; muiden tahojen laskelmat osoittivat Lyonissa olleen 20-25 000 marssijaa, Pariisissa noin 80 000 osallistujaa.
     
Mielenosoittajia Place Bellecourilla

Alunperäinen "Partout en Europe!" -mainoslauseelle lollailuni muuttui lähinnä kauhuksi kun lavalta lueteltiin miten mielenosoituksia (tiedä sitten millaisessa laajuudessa) järjestettiin samanaikaisesti niin Luxemburgissa, Berliinissä, Madridissa ja Roomassa, ja miten niitä kaavailtiin lähitulevaisuudessa itäisemmänkin Euroopan maihin. Ainutkertainen tilaisuus kokea ylpeyttä siitä että Suomi EI ole lähtenyt mukaan eurooppalaisiin trendeihin.


Tässä kuvassa pitää huomata Ludvig XVI:n patsaalta laskeutuva demokratian, tasa-arvon ja vapauden symboli Marianne


Samaa sukupuolta edustavat parit ovat, tiukan taiston jälkeen, saaneet Ranskassa avioitua (ja erota!11111) heinäkuulta 2013 lähtien. Sitä ennen homoparien oli mahdollista virallistaa liittonsa rekisteröityä parisuhdetta vastaavalla pacs'lla, jonka merkitystä tosin heterot mielestäni rankasti laskivat, kun ahkerasti suhteitansa rekisteröivät "ennen töitä pikaisesti maistraattiin, sama se mitkä vaatteet yllä" -meiningillään. Rekisteröity suhde vastasi siis lähinnä vahvoja kihloja, harjoitteluavioliittoa. Mitä sitä suotta homoille sen suurempaa vastuuta tai arvokkaampaa liittoa antamaankaan!


Coca-cola oli pelannut hyvin syksyltä asti pyörineen kampanjansa mainosbanderollien julkaisuajankohdan kanssa: "Jokaista vihanosoitusta kohden on neljä miljoonaa rakkaudenilmausta". Manifestation on ranskaksi myös mielenosoitus.



Nyt kun avioliitto on likaisille homoillekin tyystin mahdollinen, on perinteisten perhearvojen kannattajien ollut pakko tarttua viimeisiin oljenkorsiin jotka heidät tästä inhottavasta massasta erottavat! La manif pour tousille on yhä tärkeimpänä iskulauseena ja päämääränä lapsen oikeus sekä isään että äitiin. Kyltit vastustivat homoseksuaalien adoptio-oikeutta,  perheensisäistäkin - jopa LMPT-porukka oli vähän hämmentynyt että pitääkö huutaa oui vai non kun kysyttiin että "ONKO LAPSEN PARHAAKSI ETTÄ EI-BIOLOGINEN ÄITI SAA ADOPTOIDA "ISÄN OMINAISUUDESSA" LAPSEN JOLLA ON JO YKSI ÄITI???" - sekä tietenkin hedelmöityshoitoja naispareille ja yksinäisille naisille. Tämä on jollain tasolla järjellä ymmärrettävää, koska ymmärrän että kaikki uusi pelottaa. Faktaa on kuitenkin että heidän "uljaan perinteisen roomalaiskaupungin" [sic] kaduilla kulkee jo nyt homopareja joilla on yhteinen tai semi-yhteinen lapsi, eikä Jumala ole maailmaa silti hehkuvin tulikivin pommittamalla rankaissut. Ja että lasten oikeudet vain PARANEVAT, kun heillä viimein on oikeus molempiin vanhempiinsa (perheensisäinen adoptio). Tämä on kuitenkin LMPT-porukalle kova pala nieltäväksi, ja siksi he ovat kai ajatuksen  torjuneetkin.

"LAPSI EI OLE OIKEUS"


Rauhallismielinen LMPT:läinen..... 



Toinen la Manif pour tousin, erityisesti muslimisiiven, vahvasti kohkaama asia on kouluihin tuotu "théorie du genre". En ole asiantuntija, mutta päällisin puolin hommassa on kyse siitä, että lapsia pyritään kohtelemaan samalla tavalla olivat nämä sitten poikia tai tyttöjä, eikä erilaisuuksia erikseen korosteta. Hirveätä länsihomopropagandaa, jonka tarkoituksena on kieltää sukupuolten erilaisuus, jepjep. 


                                           "Tänään, la theorie du genre. Huomenna, pedofilian edut/hyödyt?"

                                                 "Keskittyisitte työttömyyteen! Kunnioittakaa Perheitä!"




Näiden ajatusten lisäksi kylteissä näkyi taas tyystin aiheeseenliittymätönsä skeidaa, kuten "SEURAAVAKSIKO ALETAAN SUOSITELLA PEDOFILIAA??????", "KESKITTYISITTE TÖIDEN LUOMISEEN!!!!1" (kuten mielenosoittajat, jotka olivat taas työllistäneet koko liudan poliisivoimia), "MINÄ OLEN MIES JA HALUAN SELLAISENA PYSYÄKIN, JOS SOPII!!" . Ymmärrän että liikkeet houkuttelevat monenlaista porukkaa joten pohjimmaisista tarkoitusperistäkin muodostuu moninaiset, ja osan haluan uskoa olleen kyltteinensä paikalla trollimielessä. Jotenkin silti toivoisi ettei edes sananvapauden unelmamaassa saisi ihan kaikkein typerimpiä mieleenjuolahduksiaan yleistää kadulla koko porukan agendaksi. Käsittämättömältä tuntui myös parku kohdunvuokraamisista, siitä kun tuskin tehdään jokaisen ranskalaisen kansallisvelvollisuutta maatansa kohtaan ainakaan lähitulevaisuudessa.




"Ei vuokrattavana!"

Maan toivoja joko kannustamassa poikkiksiaan tai iskemässä itselleen Oikea Mielistä miesseuraa. Huomatkaa LMPT-korvikset, joita sai ostettua paikan päältä 7 euron hintaan.


                                      Poliiseja turvaamassa mielenosoittajia ja mielenosoittajilta


Mielenosoittajat koostuivat ymmärrettävästi suurimmaksi osaksi lapsiperheistä (38-55) ja näiden alle 13-vuotiaista lapsista, ja tämän hyväksyn, koska kiva perheretki maakunnista aivopesun merkeissä suurimpiin kaupunkeihin; jengiä oli todistettavasti Toulousea ja Toulonia myöden. Etäisyys vastaa aikalailla matkaa Joensuusta Helsinkiin. Toiseksi suurin määrä  oli vanhuksia (60+). Huolestuttava määrä oli kuitenkin ihan normaalin näköistä nuorisoa (15-25) lippuinensa viuhtomassa, tuli melkeen oikein surumieli. Merkittävänä vähemmistöenemmistönä olivat myös hijabeihin sonnustautuneet muslimit lapsinensa.







Kansaa ei kauniin aurinkoisesta päivästä huolimatta ollut kertynyt kadunreunoille ainakaan hurraamaan, vihaisesti itsekseen mutisevia ja ohiporhaltavaa ihmismassaa epäuskoisesti katsovia yksittäisiä ihmisiä näkyi sen sijaan runsain mitoin. Itsekin kuljin suuren osan aikaa keskisormet pystyssä taskussa kun "siis voi nyt helvetti mitä toimintaa" -fiilixet nousivat uskomattomiin sfääreihin toimintaa katsellessa.


Kävin välillä jäähdyttelemässä tunteita joenrannassa istuen


Aika näyttää onko LMPT:n kaduillekertyminen riittävän vahva merkki päättäjille, ja voittaako se osapuoli, jota asia ei edes koske, ja joka huutaa kovimmin kaduilla haluavansa peruutettavan tällaiset lait ja että presidentti voisi muutenkin jo irtisanoutua. Jeesustavin kyltti oli muuten ehdottomasti sellainen, jossa kaikki homot leimattiin pettäjiksi ja perhe-elämään kykenemättömiksi sillä perusteella, että lain voimaansaattanut presidentti on naissekoillut tässä talven aikana oikeen urakalla?? Eiks tää mee niinku enemmän teidän piikkiin, perheheterot.


Tälleen loppuun vielä tuhti kuvapläjäys:

Lähtöaukio, mitä tapahtuu-hetket



Lyon, sano ei Taubiran laille! (Tasa-arvoisen avioliiton nyt jo läpimennyt lakialoite, in your face maskihomenit)





Mielipidemittausten mukaan (ääri)oikeistopuolue tulee saamaan ensi vaaleissa noin 23% äänistä, kun taas suomalaista SDP:tä vastaava PS tulisi kahmimaan vain 18% äänestäjistä. Luojan kiitos seuraavat vaalit ovat vain kunnallisvaalit, eurokansanedustajatkin taidetaan tosin valita lähes samaan syssyyn. Oikeasti lakiinvaikuttavia edustajia valittaneen seuraavan kerran 2017, muutamia kuukausia uuden presidentin valitsemin jälkeen. Paljon voi siis asenneilmapiirissä vielä muuttua muutaman vuoden sulattelun jälkeen, eikä vielä ole ehkä ajankohtaista ruveta miettimään sitäkään, mitä pakkaa keskitysleireille mukaansa. Ranskalaiset ovat aina viihtyneet mölisemässä kaduilla milloin minkäkin aiheen vuoksi, ja homma on aikalailla verrattavissa Hippo-kilpailuihin; ei tarvitse olla erityisen asiaanvihkiytynyt tai harras harrastaja voidakseen viettää mukavia ja hiipaisevia hetkiä ihmismassan ympäröimänä elämöiden kerran-pari vuodessa.
Vasemmalla "Oikeus lapseen --> Lapsen oikeudet". Oikealla LMPT:n viimekesän riennoissa selkeästi mukana ollut "Emme anna periksi" -kyltti


PS. Postaus on myös vieraspostaus Einon tamankylanhomopoika-blogiin. Aiemman kirjoitukseni tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyneiden mielenosoitusten suhteen voi lukea tästä. Sikäli paljon on viime kesältä jo edetty, ettei homojenhakkausuutisia kuulu enää jokaviikkoisesti eri puolilta Ranskaa viime kevään tavoin, voitto se on pienikin voitto...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti