Sunnuntaina oli tarkotus suunnata museoon jonka yhteydessä oli muotimuseo, mutta busipysäkin vieressä oli ikävästi Casino, siis Siwa, josta kävin ostamassa 10x pain au lait eli käytännössä pullaleipäsiä, pari kalarillettipurkkia ja litran pullon kaakaota. Ostin myös sanomalehden kun tajusin kassajonossa toisella jonottajalla lehden nähdessäni että tottatosiaan, kampeuduin ostoksineni ("en osta mtiään niin en tarvii koria") toiseen päähän kauppaa(!! en tajua miten Ranskassa myydään yhtäkään sanomalehteä kun ne ei ole kassojen vieressä) ja sitten takaisin jonoon.
Ranta joka näytti siinä määrin houkuttelevalta että istuin penkeille, avasin leipäpussini ja kalasäilykkeet, mukana matkalla kuuluu aina olla haarukka ja lusikka, veitsi on vähän siinä ja siinä museoihin yms pääsemisen kanssa ellei ole muovinen. Istuskelin ilman kenkiä ja sukkia, lueskelin lehteä, hengittelin meri-ilmaa ja nautiskelin päiväpalastani.
Näin meressä myös muita uimareita, joten esimerkin ohjaamana vaihdoin itsekin bikinit, jotka siis tietenkin olivat mukana repussa pyyhkeen kera, ylleni pitkän talvitakkini suojissa :---D Piilotin kännykän ja lompakon syvälle reppuun, kameran otin ofc mukaani.
Näissä maisemissa sitten viihdyinkin varmaan reilun vartin verran ainakin, sukeltelinkin! Ja kelluin katsellen taivasta. Aina välillä tietenkin tarkistin että reppu on rauhassa, mutta toisaalta penkeillä istui niin paljon perheitä että olin aika rauhallisin mielin, ja lisäksi ne kaksi muuta uimaria olivat seurueineen jääneet vahtimaan mahtaako tyttö hukkua.
Kuvan pointti on, että euron ripsari ja kolmen euron eyelineri eivät välttämättä ole aina paskoja.
FIlosoofit vartioitsevat leikkiä.
Kepeä ja arkinen kippo Borelyn linnassa sijaitsevassa Musée des Arts décoratifs, de la Faïence et de la Mode'ssa
Näiden tarina ei selvinnyt, ja ehkä hyvä niin D--::
Parc Borely, kuten kaikki seuraavatkin siihen asti etteivät enää ole
Borelyn puistossa vallitsi ihana kesäsää joulukuun ensimmäisen kunniaksi, kaikilla oli kepeä mieli ja tunnelma oli hyvä. Syön hattuni jos väitetty paratiisi eroaa jollain tavalla Borelyn puistosta.
Lämpötilatodiste
Borelyn puistossa oli vuokrattavissa Kupittaanpuistossakin näkyviä "polkuautoja"
Vinkkejä uloskäynnin valitsemiseen, metrossa.
Uimisen, puistoilun ja museon jälkeen huomasin että aika riittää vielä pintaraapaisuun Mucemin suhteen, joten ampaisin toiselle puolelle kylää metrolla ja jalkavoimin.
Kuukauden eka sunnuntai meinaa ilmaista sisäänpääsyä kaikille, about kaikkialla Ranskassa. Väkeä olikin sen mukaisesti vielä pari tuntia ennen museon sulkeutumistakin.
Sisäinen taideconnaisseurini iloitsi kun kohtasin tämän nykytaiteen teoksen jo toista kertaa elämässäni, googlettelu paljasti että Musee de quai Branlyssä näimme viimeksi
Hämmentävä taulu Napoleonista, tuntuu jotenkin absurdilta ajatukseltakaan mutta silti näin on ehkä käynyt D: en vain ole koskaan hahmottanut ratsujoukkoja pyramidien lomaan
Ehta giljotiininterä
Iltainen ranta Mucemin vierestä kuvattuna
Mucem iltavalaistuksessaan, taustalla fort Saint Jean
Kävin myös Mucemin vieressä olevassa sukkelanmallisessa rakennuksessa (Villa Méditerranée), koska sinnekin pääsi ilmatteeksi,,, käytännössä rakennus näytti yhtä painovoimaauhkaavalta kuin fakiirikin, ulokkeineen päivineen. Se tosin ei kuvasta välity.
Kalastajien verkkoja ja mäkikirkko metrolle käveltäessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti