T'änään oli, ja on yhä, mitä nyt itse palasin aikaisin kotiin, Fete de la musique, eli musiikin juhla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että päiväsaikaan museoissa ja kirkoissa on melko perushenkisiä klassisia konsertteja fiinimmissä puitteissa

Illalla kaikki rantautuvat kodeistaan kaduille, lapsia ja ortodoksijuutalaisia myöden, ja tärkeimmällä aukiolla on live-bändejä iltaseitsemästä lähtien pitkälle yöhön. Tämän lisäksi muilla keskustan (pikku)kaduilla on rummutuspoppoita joista jokainen järkevä ihminen saa tarpeekseen noin kahden kulkuejuhlan jälkeen, mutta jota jostain syystä harrastaa ilmeisesti sadat ihmiset Toulousessa koska niitä on AINA, AINA useampi useamman kymmenen ihmisen ryhmä paukuttamassa tapahtui mitä tahansa. Lisäksi jokaisella kadunkulmalla sadan metrin välein on paljon erilaisin ledi-, disko- ja jouluvaloin koristeltuja pöytiä joiden ääressä DJ:t hyörivät ja kansa tanssii. Ihmismäärä kaduilla on käsittämätön, tyystin verrannollinen maksullisten, rajattujen festivaalien ihmispaljouteen. 

               Esimerkiksi Augustinsin museossa olisi ollut tarjolla konsertti kuvataiteen ympäröitsemänä!

Itse suuntasin Connexion Liveen, joka on Dynamon jälkeen lempparipaikkani Toulousessa musiikin saralla. Lähellä, erinomaisia vaikkeikaan tunnettuja nimiä, ei liian myöhään eikä liian aikaisin, eikä erityisen kallis paitsi juomien osalta Suomen luokkaa. Tänä iltana konsertti oli ilmainen, koska paikallinen bändi sekä fete de la musique. Tietysti hullutusta hakeutua sisätiloihin kun kaduillakin voisi luvan kanssa riekkua, mutta bändi vaikutti lupaavalta.

Vähän ennalta pelkäsin että paikka on täynnä kuin Turusen pyssy, mutta lopulta tilaa oli oikein mukavasti mutta ihmisistä muodostui kuitenkin sellainen verho että kehtasi tanssia. Ja eturivit totisesti tanssivatkin! Musiikki oli täydellistä, ihmiset kauniita ja kaikki tanssivat kuin riivatut ananakset ja kiharat viuhuen. Yksi bändin jäsenistä soitti avojaloin viulua kappaleiden välillä soittimienviritysten ajan.

                                              

Hassua oli myös että about kaikki videon ihmiset olivat konsertissa myöskin, yleisössä ympärilläni, ja videon päähenkilöpoika oli livenä vähintään yhtä kummallisen näköinen epätavallisine kasvonpiirteineen! Onneksi häntä voi näin videolta tuijottaa siekailematta :'--) Konsertin alkupuolella hän oli takanani ja meinasi jo jeesustaa kun omat villit tanssimuuvini rajoittuivat kun pelkäsin että kallot kolahtavat yhteen, kun ananashiukset hipoivat olkapäätäni/käsivarttani kaiken aikaa, mutta sitten edempää vapautui tilaa ja poika vaihtoi paikkaa. Mutta jännää miten sitä jotenkin on viime vuodet suhtautunut hieman lollaillen koko moshausideaan mutta nyt ihan solkenaan viuhuttaa lettiä itsekin niin kuin se olisi erottamaton osa tanssimista. #syitämikseibaariintanssimaan

Konsertin jälkeen kuljin kadulla hieman haistelemassa yleistä juhlahumua +25-asteisessa keskiyössä, mutta koska mikään bändi ei yltänyt Kid Wisen tasolle ja yleinen melusaaste alkoi käydä hermoon, palasin kotiin ennen kuin ensimmäistäkään ihmistä oli puukotettu. Viime vuonna fete de la musiquen tiimoilta joutui sairaalaan pelkästään Toulousessa ainakin viisi puukotetuksitullutta kuin pohjanmaan markkinoilla konsanaan.

Alunperinhän minun piti lähteä jo tänään junalla lomille, mutta koska SNCF:läiset ovat lakkoilleet komeiden kokkojen kera ratapihoilla ja savusoihtujen kanssa kaduilla, ei junaa ollut lakon eilettäisestä loppumisesta huolimatta olemassa vaikk infolignes olikin päivittänyt itsensä kertomaan että juna kulkisi. Poljin siis asemalle ennen kahdeksaa tyystin turhaan........ Sunnuntaisin ei kulje busseja saarelle, ja seuraava mahdollinen yhteys olisi ollut kahta tuntia liian myöhään viimeisen bussin kannalta, joten lomani meren äärellä lykkääntyi kahdella päivällä. Vive la France, kuten host-perheenikin totesi.

 Näppäränä tyttönä etsin covoiturage-sivustolta kimppkyydin huomiseksi, jonka avulla vältyn odottamasta La Roche sur Yonissa kolmea tuntia bussia. Alunperinhän kuskini piti kulkea iltakahdeksan maissa jostain lähimailta ohitse, mutta sivusto näytti kyydin kuitenkin hakutuloksissa, lähetin viestin kysyäkseni ajaa(isi)ko kaupungin kautta, hän vastasi että joo mutta onkin vaihtanut aikaa, lähteekin jo yhden maissa päivällä (kotoaan noin 30 min päästä la roche sur yonia), vastasin että harmi, mulla olis eka juna 14h15 asemalla, ja se vastasi että ok käy on asemalla vastassa 14h15. :---D<3  Mulla on kimppakyydeistä pelkästään positiivisia kokemuksia, mitä nyt oon about 10 matkaa niillä matkannut, SNCF taas on aina joko peruuttanut junavuoronsa kokonaan tai ovat muuten vaan 1-3 tuntia myöhässä perillä vaikka liput maksaa noin triplahinnan autoiluun verrattuna. Arvatkaa vain kumpaa voin suositella lämpimästi.

Biarritz

Kävin muutama viikko sitten neljän päivän roadtripillä parin muun au pairin kanssa. Ca tombait bien koska perheen vanhemmatkin olivat, ranskalaisten lomakäytäntöjen mukaisesti, ottaneet lomaksi torstaipyhän jälkeisen perjantain lähteäkseen kavereidensa luokse Bourgogneen lasten kanssa.  Lähtöpäätös tapahtui parin päivän varoitusajalla, tunsin toki toisen au pairin ennalta ja toisenkin olin ennenkin nähnyt. He olivat hoitaneet kaiken hotellivarauksista lähtien, itse tarvitsi vain varata mukaan rahaa sekä pakata matkalaukku. 

Jo lähtö oli katastrofi; lähiöissä asuvaa au pairia ei meinannut millään löytyä, mikä on normaalia jos asuu jossain tyystin perseessä ja haluaa kyydin kotioveltaan lähtien, mutta hän oli tästä jotenkin suunnattoman suivaantunut, kuskiaupairin host-isä oli unohtanut tennismailansa autoon, joten ajoimme 20km takaisin palauttamaan mailan, itse olin unohtanut pankkikorttini kotiin (olin tosin lopulta pakannutkin sen matkalaukkuun?! mutta pelasin tässä vaiheessa kahdella kortilla koska uusiutumisvaihe) ja muutenkin olin kutakuinkin valmis jäämään kotiin ennen kuin matka oli alkanutkaan. Automatka kesti noin neljä tuntia, tiemaksu oli 17 euron luokkaa.

Biarritz oli kuitenkin kaunis, ja siellä oli meri <3_____<3

Naurettavan söpö talo

Ylväämpää menoa

Meri <3___<3

Pukukoppeja ei jostain syystä ollut missään.. Paloin silti kätevästi naamasta ja käsivarsista jo ekana iltapäivänä vaikka oli käytännössä pilvistä, ja housuihin kuivettui suolaraja.

Portaat "kalastajakylään" josta onkin jo itseasiassa kuva yllä

Kuvassa kalastaja karvahatussa, samanaikaisesti joku pulikoitsee meressä uikkarisillaan. Takana vasemmalla Maria-patsas

Tämän kuvan värit ovat muokkaamattomat. Graffititaiteilija maalaa muovikalvoon.

Tokana päivänä oli jo vähän nätimpää! Menimme ekana päivänä varattuun surffauskouluun, puolitoista tuntia puolen päivän maissa. Itse olin tuonut aamupalan kotoa mukaan, toiset lähtivät ostamaan lähikaupasta ennen lähtöä..... Muutenkin kummastutti ruokailupolitiikka, itse olisin mainiosti selvinnyt kerran-pari päivässä purkkipasta-aterialla enkä käynyt aina ravintolassa syömässä, vaikka hyvää ruokaa sikäli rakastankin ja arvostankin ja matkalla on tietysti mukavaa syödä hyvin, mutta joku raja nyt herran jumala sentään, etenkään jos ei ole kyse edes mistään erikoisen erikoisesta paikallisesta herkusta vaan jostain varsin perussetistä ja nälän poistamisesta. 

Biarritzissa kulki myös ilmaisia joukkoliikenteen ratkaisuja, kolme eri linjaa joka kattoi mukavasti keskikaupungin noin 20 minuutin välein, ja sitten maksullisia busseja joilla olisi päässyt lähemmäksi, mutta ei kävelykään toki pahaa tehnyt.

Tunnin jälkeen taivas ei ollut enää niin sininen! Itse pääsin aika hyvin jyvälle surffauksen perusteista puolentoista tunnin aikana, useampia kertoja jaloillenikin laudalle, mutta aaltojen nappaamisessa olin kyllä varsin kehno. Opettajamme puhui englantia ja oli kaikin puolin kelpo opettaja muutenkin, räätälöi jokaiselle oppitunnin tämän tarpeiden mukaan, ts. ei jauhanut samaa kaikille kolmelle vaan kävi lopputunnista kanadalaisen kanssa suuremmilla aalloilla vähän kauempana rannasta, ja selitti ruotsalaiselle aina vähän eri sanoin perusteita hamaan loppuun asti. 

Itse olin positiivisen yllättynyt siitä miten nopeasti hommasta sai jonkinlaisen alustavan käsityksen, ja miten hauskaa surffaus olikaan! 

Säästä surfaajia, syö haita. Haihampurilainen rannan läheisyydessä. Koostumus oli kuin rasvaisella valkoisella kalalla, ikäänkuin seidin ja lohen lehtolapsella, maku kanan ja katkarapujen välimuoto. 

Haihampparipaikan keittiö oli ikäänkuin avoin, tai että sinne näki. Pidin kaakeleihinkirjoitetuista resepteistä noin niinkuin ideana! 

Kävin myös hieman polskimassa +12 - +17 keleissä. 

Muut pysyttelivät rannalla churroja syöden. 

Biarritzissakin kasvoi jänniä puita

Viimeinen tietulli ennen Espanjaa

Mulla on kyllä paras nelivuotias. Tyyppi halusi jäädä kotiin katsomaan filmejä sen sijasta että olisi lähtenyt viettämään laatuaikaa vanhempiensa kanssa, niin jäin sitten ammaamaan. Itse otin esille vatsatanssiasukankaan, joka oli siis yhä yksi pala, koska olohuoneessa on runsaasti tilaa ja kaavat olivat jo olemassa ja asian kanssa alkaa ikäänkuin olla hyvä kiire.

No, tyyppihän innostui paljettinauhoista ja mittanauhasta, ja rajasi niillä ruutuhyppelyareenan (toisen hyppimistä piti aina korostaa soittamalla ksylofonia tussilla hyppelyn tahdissa, sen avulla homma säilyy mielenkiintoisena molemmille ja tämä oli A.:n idea)

Mutta lopulta mulla olikin elävä nuppineulatyyny joka ojensi neuloja.....

...ja joka teki kaavamerkintöjä kaavoihinsa vähintään yhtä reippaasti kuin minäkin. 

A. valmisti vanhemmillensa itsepiirtämistään ja -leikkaamistaan sydämistä ja teipistä ja jämätilkuista yllätykset, jotka piilotti näiden tyynyjen alle. Tää on taas vähän näitä että millä kaikilla mittareilla on väärin vai onko millään jos vanhempien sängyssä on au pairin napatanssipuvun palasia... mutta A. meni itsekin illalla nukkumaan paljetein höystetty samettitilkku uniriepuna poskeaan vasten. (ja olisi suostunut lähtemään puistoon potkulautailemaan vain sillä ehdolla että otetaan mukaan jokin tyhjä astia/pullo johon voi valmistaa hajuvettä kasveista ja kukista).

Käytiinkin eilen puistossa koulun jälkeen, yleensä A. on aika varautunut ja viihtyy omissa oloissaan, mutta eilen jonkun vanhan miehen koira toi jatkuvasti heittoleluaan jalkoihimme, niin eihän sitä auttanut sitten kuin viskellä! 

Tyyppi kysyi koiran omistajalta myös minkä ikäinen koira on, ja selvisi että koira olikin 5-vuotias koiraneiti! Mutta mukava kohtaaminen kaikin puolin, koska puisto on aina täynnänsä koiria joita A. on vähän pelännyt, ehkäpä hän nyt hieman chillaa koirien suhteen.

Puistossa oli kuin olikin yhä kypsiä vadelmia, ehkä muut tietävät jotain mitä minä en tiedä tai sitten eivät vain ole vaivautuneet rämpimään heinikon ja vehnien lävitse alle kymmentä metriä. Selvisi myös että host-vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä puiston (matkaa 200m) olemassaolosta, vaikka he ovat asuneet tässä viisi vuotta..... millainen ihminen ei kohnaa kotikulmiaan, kysynpä vain.